22.4.2014

mieliala menee jyrkkää vuoristorataa
joka yö olen viikon ajan itkenyt ja hyperventiloinut
itseni uneen. aamulla on tyhjä,
täysin voimaton olo
eikä juuri muista lähipäivien tapahtumia

tänä aamuna otan elämäni ensimmäisen
ecilatopramin. saa nähdä miten toimii vai toimiiko.

kaikista vaikeinta on, että minulla on läheisiä joiden
takia elää. joiden takia täytyy elää.
poistuminen ei saa enää olla vaihtoehto, ja se pelottaa
minua kaikista eniten.
on pakko elää. edes muiden tähden.
suunnitella tulevaisuutta, hymyillä, kuunnella ihmisten
tarinoita, käydä koulua ja töissä.
en minä jaksa

15.4.2014

en saa maksusitoumusta, nyt se on viimein minulle kerrottu
ei enää arvuuttelua, ääneen ajattelua ja toiveiden herättelyä
minut sijoitetaan yksiöön tai opiskelijasoluun, jos niihin edes pääsen
niin tai näin, jään yksin

nyt on sellainen olo että tekisi mieli viimein tehdä jotain typerää
olen pidätellyt sitä pitkään vain ajatusten tuolla puolen
pinnistellyt, pitänyt sitä kaikkea pahaa sisällä,
ajatellut että kaikki järjestyy ja alkaa näyttää paremmalta
mutta nyt tunsin saavani siihen oikeuden,
se on sentään aina siellä,
se joka ei petä koskaan

lääkäri ei osannut asiaansa
määräsi puhelimessa jonkin uuden lääkkeen,
jonka nimeä en edes muista
sanoi etten saa ahdistukseen mitään,
enkä katkeilevaan uneen
jätti minut puhelun jälkeen itkemään

10.4.2014

unettavan tasaista puheen sorinaa
en jaksa keskittyä sanoihin, miettiä niiden
merkitystä tai tarkoitusta
puuromaisena tuo ääni asettuu jonnekkin taustalle
jonnekkin hyvin kauas minusta
minua pyörryttää ja haaveilen kotiin menosta
silti tiedän että siellä ahdistaa yhtä paljon
syön nyt puolet vähemmän seronilia,
vähensin sitä kun ajattelin että pian vaihdetaan
tilalle uusi lääke
en huomaa muuta kuin että päätä särkee ja
olo on kuin kävelisin unessa
toisaalta en osaa sanoa onko siinä paljon
eroa entiseen

haluaisin takaisin unen laaksoon
utuiseen vaaleanpunaiseen maailmaani
asettua pilven hattaralle ja
unohtua

8.4.2014

ennen kirjoittaminen auttoi
tuskan sai siirrettyä näytölle
sain ajatukset muodostettua lauseiksi
se oli sellaista katoavaista surua
minkä osasin yleensä itse lopulta työntää pois

pitkästä aikaa kohtasin pohjatonta surua,
loputtoman tuntuista
tällaista, jota en ole aikoihin kokenut
jota en osaakkaan purkaa blogiini
en saa työnnettyä sitä pois,
ja se kumpuaa joka nurkasta
se päihittää minut

tuntuu että minulle paras paikka olisi nyt osasto
en tunne oloani mukavaksi koulussa,
mutta kun menen kotiin helpotuksen toivossa,
huomaan etten voi asettua sinnekkään
tuntuu etten kuulu mihinkään
jokapaikassa tunnen oloni ahdistuneeksi,
levottomaksi ja epämukavaksi

entiedä mitä minussa pitäisi muuttua
kaikki tuntuu toivottomalta ja tunnen
syyllisyyttä jokaisesta negatiivisesta
asiasta ympärilläni
tuntuu myös ettei N välitä,
vaan minä vain roikun hänessä
olen pilannut jo kaiken viime kesänä
ja tuntuu ettei hän voi antaa sitä anteeksi

mutta minä rakastan häntä,
hän on ainoa syy,
miksi olen vielä tässä..

6.4.2014

aulaan tulee tikkulaiha siivoaja
hän vetää perässään pientä imuria
katson kun hänen kyynerpään luut
pullistuvat ulospäin hänen laittaessaan 
johtoa seinään

ylhäältä astelee valkoisissa lastenhousuissa
ja korkeissa mustissa koroissa
ehkä minua noin kaksi vuotta nuorempi brunette tyttö,
nkin on ultimaalisen laiha
hän katselee peilistä hetken itseään
ja lähtee sitten ulko-ovesta
varmaankin kouluun

imuri hurisee, minun ja äidin lisäksi aulassa
on pieni poika ja hänen isänsä
joka muistuttaa hieman nuorta John Travoltaa
seinillä on kirkkaan värisiä hirviä,
räikeät sohvat sopivat niihin hyvin
miksi odotustiloja pitää aina yrittää väkisin piristää?

minä haluaisin vain nukahtaa tähän
mukavan pehmeään odotustilan sohvaan
eikä minun tarvitsisi mennä puhumaan
asioista jotka eivät johda mihinkään
ihmisten kanssa jotka eivät tiedä mistä puhuvat
ja ennen kaikkea eivät osaa auttaa minua
oksentelu on vähentynyt
se on kai jollain tavalla hyvä
muuten olen väsynyt
ja mielenkiinto asioihin on hukassa

sain masennustestissä vakavan masennuksen
pisteet, joten lääkityksen vaihtoa mietitään
erikoista, että vasta nyt.
paha olo on säilynyt jo vuosia
kukaan ei ole vain jaksanut tehdä asialle mitään
en ole vielä jaksanut soittaa lääkärille asiasta
mietin kertoisinko ajoittaisista paniikkikohtauksistakin
niihin olisi helpottavaa saada joku lääke
ketipinorin voimakin on heikentynyt
satanen menee mutta unta kertyy
putkeen vain noin neljä tuntia
ja se ei riitä minulle millään

kaikki on huteraa
en tiedä minne muutan
en tiedä tulenko pärjäämään yksin
minulle nimittäin nyt etsitään yksiötä
erittäin erittäin huono valinta
minulla ei vain nyt ole sananvaltaa
mutten jaksaisi inttää vastaankaan
tehkää minulle mitä haluatte