20.12.2014

vaikka mulla on mennyt yleisesti ottaen nyt ihan hyvin,
niin joulu saa mut edelleen ahdistumaan.
isän ja varsinkin äidin läsnäolo hermostuttaa
ja yöpyminen äidin luona tuntuu uuvuttavalta.

mä olen tottunut siihen, että niin monet joulut takanapäin
ovat olleet kamalia syömishäiriön ja masennuksen osalta.
jouluruoka, herkut ja kaikki ; se pelottaa aivan kamalasti.
myös se, että vietämme joulua isän uuden naisystävän kanssa,
on mulle aika iso ahdistuksen aihe. en pysty rentoutumaan.
mua pelottaa, että rupean ahmimaan hänen läsnäollessaan,
ja oksentamaan hänen tekemiään ruokia.

nyt jo mua särkee päätä olla sosiaalinen yli kahta tuntia,
miten onnistun jouluna kun vietän koko päivän kahdessa
paikassa ja varsinkin isän luona pitäisi ''



17.12.2014

mulla ei ollut silloin pienenintäkään toivoa,
että voin vielä joskus tuntea oloni näinkin
hyväksi. että voin syödä lähes normaalisti
ilman oksentamisen halua tai pakkoa, ilman
ahmimiseksi muuttumista. että voin oikeasti
syödä 2 leipää vetämättä koko pussia.
että voin syödä runsaasti koulun ruokalassa,
ilman että palan halusta mennä kaapimaan
noutopöydästä kauhalla suuhuni.

nyt vasta huomaan jälkeenpäin,
miten jokapäiväinen oksentaminen
turvotti minua, huomaan sen valokuvista.
äitikin sanoi sen.
en tiedä huomasiko muut sen.
minä en ainakaan huomannut silloin.

koitan pysyä oikealla polulla
minä vain pelkään, että tämä menee metsään.
mutta nautin silti, koska nyt on helpompaa,
ilma ei ole niin raskasta

kolme viikkoa oksentamatta

13.12.2014

mä katson niitä silmiin 
ne puhuu keskenään
eikä ne huomaa
kun mä huudan apua
verkkokalvojen takaa
ei ne ymmärrä,
ne pelkää

mä kuuntelen miten ne nauraa
ja mä aina oletan että ne nauraa mulle
niillä on varmaan hauskaa
tumppaan tupakan
ja suljen oven
hiljenee äänet ja hellittää vanne
pään ympärillä,
hengitä turvaa

kaikki on paremmin,
kuin silloin,
mutta ei, älä päästä vielä irti,
opasta vielä hetki
älä lähetä vielä testaamaan siipiä,
en usko edes niiden olemassaoloon

7.12.2014

mutta ei ole ollut aikaa,
milloin en olisi rakastanut,
milloin en olisi ikävöinyt
ja unelmoinut

kun sinä nukut ja tuhiset,
minä unohdan kaiken pahan,
nukkuessa ihminen on kauneimmillaan,
ja en enää epäröi,
siinä hetkessä olen varma jostain,
ei huuda toinen ääni olan takaa,
ei pää hamuile oikeaa vastausta

"tuu tänne"
unensekainen lempeä ääni
peiton pehmeä reuna nousee
minä hiivin lakanoille
ne ovat lämpimät sinusta
ja tuoksuvat vastaleivotulle leivälle
kädet sulkevat syliinsä
siinä on turvallista
hetken on turvallista

6.12.2014

ehkä mun olisi pitänyt olla hiljaa
ehkä mun olisi pitänyt lähteä kotiin
vaikka oli itsekästä kertoa sulle
tässä vaiheessa ja tässä tilanteessa,
väärään aikaan,
niin mä olen jotenkin helpottunut.
sä et ole unohtanut,
vaikka se ei saisi kiinnostaa mua nyt?
vaikka sillä ei saisi olla väliä.

toisinaan kaipaan tunnottomuutta,
kylmyyttä, järjestystä, kontrollia omista
tekemisistä ja tunteista. silloin kun katseli
elämää vain vierestä, siihen pahemmin
puuttumatta, katseli omassa turvassaan,
miten ympärillä oli surua ja iloa, parisuhteita
ja vahvoja tunteita. 
tämä on välillä todella raastavaa,
olla elämässä mukana,
pistää itsensä likoon.

sydän ja järki huutavat päällekkäin.
tahtoisin pudota johonkin väliin
ja luovuttaa päätöksenvallan jollekkin
muulle, ojentaa elämäni ja itse taas
seurata jostain sieltä välistä

1.12.2014

jääkaappi narisee inhottavasti
vatsaa turvottaa ja silmät vuotaa

mä mietin sitä yhtä, joka rapsutti
nopeasti baarissa mun päätä,
sitten katosi
mä tiedän että se olit sä
voitko mennä pois,
sotkemasta mun ajatuksia
sä et katsonutkaan,
mutta mä tiesin, miksi sä istuit niin lähelle,
voi miksi sun täytyi istua taas niin lähelle?

mä elän päivä kerrallaan, 
lohdutan itseäni, pyyhin omia kyyneleitäni,
olen oma paras ystäväni,
olen aina täällä, tiedän itseni parhaiten,
mikä lohduttaa ja mikä musertaa,
siksi pelkäänkin sitä niin suuresti,
että joku yhtäkkiä musertaa.
pelkään paniikkia

en enää luota omiin tunteisiini
ovatko ne minun?

rakastan, sitten vihaan
kaipaan, sitten tahdon erota
unelmoin, sitten onkin hiljaista
rohkaistun, sitten pelkään itseäni
kellun pinnalla, sitten kahlaan pohjassa
olen sinun, sitten jo muualla

mä olen noussut sata kertaa
ja vajonnut kaksisataa

opetatko sä mulle tupakkapaikalla,
miten täällä oikein eletään?