18.1.2015

tein stressitestin terapiassa,
hyvin vaikea stressi oli 22 pistettä tai yli,
minä sain 35 pistettä

en minä koskaan ole ajatellut että voisin
olla stressaantunut, luulin ennen että
stressaantuneilla ihmisillä on liian monta
rautaa tulessa ja kauhea kiire, eihän
minulla ole niin lainkaan?
mutta nyt lueskelin stressiä aiheuttavia
syitä, ja huomasin että sitä voi kärsiä 
niin ali- kuin ylisuorittajatkin. oireet 
kuitenkin tuntuvat täysin omilta.

mm. puristumisen tunne päässä, pala kurkussa,
paniikkikohtaukset (hyperventilointia),
kylmät kädet ja jalat, ahdistuneisuus,
lihassäryt, niskojen, leuan ja käsien 
jännittäminen, keskittymisvaikeudet,
itkukohtaukset, sydämen nopea lyönti...

alamme keskustelemaan asiasta seuraavilla
käynneillä. en tunne itseäni stressaantuneeksi,
enemmänkin vain tuskastuneeksi ja
ahdistuneeksi. voisiko se olla sama
asia? vai enkö enää huomaa sitä,
että olen stressaantunut, kun minulla
on ollut samanlainen olotila niin pitkään?

16.1.2015

minua itkettää,
miten elämäni riippuu sinun varasassi
yhtäkkiä olenkin tällaisessa tilanteessa,
että päiväni rakentuvat vain sinusta,
ja se on pelottavaa.
mitä jää jos sinä lähdet?
jää niin paljon tyhjää, jää niin paljon aikaa
kerätä kaikki voitetut ongelmat takaisin.
ne odottavat nurkan takana.

tunne-elämäni menee vuoristorataa,
samoin elämänhaluni.
vaikka samaan aikaan olen tasapainoisempi kuin koskaan.

11.1.2015

miltä tuntuu olla hyvän ja pahan välissä?
harmaalla alueella, täysin hukassa
syvinkin helvetti on paettavissa,
muttei sieltä voi toisen puolesta nousta

reuna seuraa mua kaikkialle
mä en tiedä milloin putoan uudestaan,
houkuttelis joskus heittäytyä sen armoille,
huono tasapaino jo entuudestaan

en vaadi elämältäni enää paljoa,
yritän vain jaksaa olla olemassa,
se sanoo "rakas älä enää hajoa"
samalla kun mä huudan itkien maassa

pidä mua kädestä
älä päästä menemään

en taaskaan löydä sitä punaista lankaa,
voiko siihen hirttäytyä?
sen kanssa yhteen lyttäytyä?
yhteiskunnan asettamat paineet hankaa

älä päästä menemään

2.1.2015

se tulee taas
ahdistava olo
päätä ja kurkkua puristaa
mun tekee mieli huutaa
jätä mut rauhaan

menettääkö lääke vaikutustaan?
onko todellista että saan pienen helpotuksen
vain hetkeksi kun aloitan uuden lääkkeen?

olen myös nyt ollut kaksi päivää polttamatta,
sekin voi vaikuttaa olotilaan..
tarkoitus olisi lopettaa kokonaan,
mutten ole enää varma onko minusta siihen

26.12.2014

ensimmäinen joulu kolmeen vuoteen
oksentamatta ja ahdistumatta,
vaikka suklaata ja ruokaa tuli mätettyä
muutamankin ihmisen edestä..
äidillä olo ja uuden porukan kanssa
joulun juhliminen sujui paremmin kuin
olin manaillut, ja minulla oli ihan kivaakin.

en silti malta odottaa terapiaa vuoden alussa,
minulla on paljon puhuttavaa ja 
pohdittavaa. tällä hetkellä tunnen
kuitenkin itseni vahvemmaksi, pystyn
puhumaan ilman isoja tunnepurkauksia,
aivan kuin olisin saanut lisää
itseluottamusta ja varmuutta jostain.
nyt en ole niin heikko,
nyt en ole ongelmieni orja.

sain häneltä kutsun uudenvuoden
juhliin, ja minä en tiedä mitä tekisin.
kannattaako minun mennä vaikka
toisaalta haluaisinkin?
sydän huutaa molempia vaihtoehtoja
yhtäaikaa, mitä sitten pitäisi kuunnella?
ehkä vain unohdan koko asian, tukahdutan
äänen päässäni ja jätän menemättä.

toivottavasti myös teidän lukijoiden joulussa
oli jotain hyvää<3

20.12.2014

vaikka mulla on mennyt yleisesti ottaen nyt ihan hyvin,
niin joulu saa mut edelleen ahdistumaan.
isän ja varsinkin äidin läsnäolo hermostuttaa
ja yöpyminen äidin luona tuntuu uuvuttavalta.

mä olen tottunut siihen, että niin monet joulut takanapäin
ovat olleet kamalia syömishäiriön ja masennuksen osalta.
jouluruoka, herkut ja kaikki ; se pelottaa aivan kamalasti.
myös se, että vietämme joulua isän uuden naisystävän kanssa,
on mulle aika iso ahdistuksen aihe. en pysty rentoutumaan.
mua pelottaa, että rupean ahmimaan hänen läsnäollessaan,
ja oksentamaan hänen tekemiään ruokia.

nyt jo mua särkee päätä olla sosiaalinen yli kahta tuntia,
miten onnistun jouluna kun vietän koko päivän kahdessa
paikassa ja varsinkin isän luona pitäisi ''auttaa isän naisystävää tuntemaan olonsa osaksi perhettä" mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että mun pitää mielistellä, jutella mukavia ja vääntää tekohymyä koko ilta.
mulla ei ole mitään häntä vastaan,
mutta en mä jaksa.
illalla sitten itken kotona, kun en ollut tarpeeksi hyvä ihminen, en jutellut enempää tai tehnyt hymylläni isän naisystävän joulusta "lämmintä ja ihanaa".

en ole itkenyt pariin viikkoon,
tuntuu että paha olo kasaantuu,
se pitäisi itkeä pois,
muttei kyyneliä tule
onko mulla ollut liian helppoa?
olenko mä unohtanut olla surullinen?