17.7.2014

on outo olo,
kuin olisi lukossa
en jaksaisi hymyillä
mutten osaa enää itkeä
ahdistaa muttei kuitenkaan
en osaa olla vihainen,
en itselleni enkä kellekkään muulle
tuntuu vain utuisen surulliselta
apaattiselta, tyhjältä
olen väsynyt, heräsin taas yöllä
enkä saanut sen jälkeen unta
olen tappanut aikaa
olevinaan tehnyt kaikkea

olen käyttänyt rahaa holtittomasti
täysin vastuuttoman nuoren tavoin
en uskalla säästää kuitteja tai katsoa
automaatilla tilin saldoa
tuhlaamisestakaan en saa enää sellaista
iloa, kuin ennen
enemmänkin se ahdistaa, tunnen siitä
valtavaa syyllisyyttä ja katumusta
saisinkohan ahmimisesta helpotusta?
en saisi kokeilla nyt kun on hyvä putki
päällä,
näitä kun on niin harvoin 
mutta eikös sen pitäisi olla hyvä juttu?
että on hyvä putki?
miksi en sitten osaa iloita siitä tai olla
itsestäni yhtään ylpeä?
mistä minä löydän ulostien, edes pienen
hetken jolloin saan sitä mielihyvää
mitä aina ennen sain näistä asioista?
vai viekö lääke oikeasti kaiken hyvän?

15.7.2014

oksentamattomuus on pysynyt
en tiedä mihin suuntaan olen menossa
mistään en saa todellista iloa
saatan tulkita normaalit ilmeet
suuttuneiksi tai uhkaaviksi
kokoajan pelkään että N on suuttunut,
kyllästynyt minuun
yritän olla parempi, aina enemmän
en tiedä onko hän edes kertaakaan suuttunut,
vai olenko vain tulkinnut väärin
tuntuu että on vaikea pitää kaikkea kasassa
aina jostain joku murtuu

kasvoni ovat edelleen turvonneet,
vaikken ole oksentanut kohta kahteen viikkoon
ei voi varmaan olettaa että ne heti palautuisivatkaan
kun oksentamista on takana yli 1,5 vuotta
mutta tämä alkaa olla jo vaikeaa
himoitsen ruokaa välillä niin, että se pelottaa minua

kohta alkaa jo koulu,
on pakko jaksaa
kaikki riippuu siitä,
suoritanko kurssit
mutta minä en oikeasti tiedä jaksanko sittenkään..
kesäloma ei tunnu lomalta,
se tuntuu raskaalta,
vaikka nyt kaikki pitäisi olla hyvin

7.7.2014

päivät ovat tasaisia
harmaita ja paksuja
huomaan venlaflaxinin saavan minut
hikoilemaan paljon enemmän kuin ennen,
olen herännyt aamulla kauttaaltaan hiessä
en oikeastaan nauti tai kärsi
olen vain, yritän keksiä jotain millä
tuhlata aikani
en jaksa olla yhteyksissä kavereihin
luulin että alussa haluaisin kaikkien käyvän
kylässä mutta nyt tekee mieli olla yksin
koen sen hieman huonona asiana,
tykkään yksinolosta liikaa

en osaa kirjoittaa tai piirtää
minulla ei ole tunteita joita siirtää paperille
ei mielikuvitusta tai ideoita
en osaa olla luova ja persoonani on
painunut hieman johonkin pohjalle

mutta näinhän ne lääkkeet toimivat

5.7.2014

luin vanhoja kirjoituksia
te olette laittaneet niin paljon ihania ja kannustavia
viestejä, niin haluan tässä sanoa kaikille vielä että kiitos<3
kaikki viestit ovat lohduttaneet minua jollain tasolla
ja olen pahoillani etten kaikkiin ole jaksanut
vastata, silti kaikki olen aina lukenut.

olen nyt ollut 3 yötä omassa kodissa ja tämä on
itseasiassa tuntunut ihan hyvältä.
en edes tunne oloani yksinäiseksi, viihdyn yksin.
en ole ahminut tai oksentanut kertaakaan, ja 
olen siitä erittäin ylpeä. luulin että ensimmäiset
yöt menisivät itkiessä ja bulimioidessa,
mutta niin ei käynytkään.
venlaflaxin vie ilon, mutta myös surun,
joten oikeastaan näin on parempi. koska ennen tätä
oli niin paljon surua ja ahdistusta. iloita en pysty 
aidosti, mutten kyllä pystynyt ennen lääkettäkään,
ainakaan kunnolla.

onneksi minulla on tukihenkilöni,
joka käy alussa noin pari kertaa viikossa käymässä.
auttaa asioissa, ilman sitä olisin erittäin stressaantunut.
ehkä tästä vielä tulee jotain.

olin pitkästä aikaa juomassa,
ja muistutin itseäni siitä miksi olen vähentänyt.
yöllä kun tulen kotiin en saa unta tai herään
aamulla kuuden maissa (niinkuin nyt) ja olo on huono
ei tekisi mieli juoda ollenkaan ensi viikon festareilla.
myös jossain vaiheessa iltaa aina en jaksa enää puhua
ja jään tuijjottamaan kaukaisuuteen
sosiaaliset voimani hupenevat, ja vetäydyn huomaamatta
jonnekkin taustalle

4.7.2014

puheen sorinaa, naurua, kenkien kopsetta
niin paljon tuntemattomia kasvoja
niin paljon kiirettä ja joutilaisuutta yhdessä
minä en kestä sitä
ihmisten määrää kaupungilla
se alkaa ahdistamaan
tuntuu etten kuulu siihen massaan
kävelen kadulla omassa kuplassani
outolintu, musta lammas
se tekee minut surulliseksi,
mutta tunnen olevani turvassa,
omassa pikku maailmassani,
jossa on niin vähän kaikkea mitä muilla on,
ja vähän liikaakin sitä jota ei ole kaikilla

ensimmäiset tuumaukset venlaflaxinista:
se tekee minusta apaattisen zombin

30.6.2014

"pelkäsin ensin että olisit laihtunut mutta tässähän
on käynyt ihan päinvastoin! ihanaa, kunhan muistat
syödä myös vihanneksia ja marjoja. ei kannata aina
syödä pelkkiä pitsoja ja karkkia."

terveisin mummo.
olin ihan hiljaa ja yritin olla räjähtämättä 
siihen paikkaan.
tiedän miten mummoni ei ymmärrä mitä
hän välillä päästää suustaan. se ei ole hänen vikansa,
mutta ainakin hän päästää ilmaan rehellisen mielipiteensä.

huomaa miten lääke hiljensi itsekriittisiä ajatuksia,
ilman lääkettä ne kaikki ovat palanneet entistä
voimakkaimpana. nyt tiedän miksi seronilia käytetään
myös syömishäiriöiden hoitoon.
huomenna minulla on soittoaika lääkärin kanssa, eli saan
uuden lääkkeen. veikkaan venlaflaxinia jota minulle jo
ollaan keretty tarjota. samapa se oikeastaan,
olisi vain ihanaa jos se antaisi minulle edes vähän
elämäniloa ja voimia.